Haluan Diktatoorisella Arkiston Ylipääjohtajan oikeudella sekä kyseisen ajan (50-60-luvut) eläneenä ja sarjakuvia ahkerasti tutkineena lisätä tähän Viitalan sinänsä hyvään tekstiin hivenen sarjakuvahistorian patinaa otsikolla:
Tex Willer ja Amerikan Alkuperäiskansojen Kohtelu
1960-luvun puoliväliin asti Villin Lännen Elokuvat ja Sarjakuvat olivat usein suorastaan ällöttävän kliinisen munattomia ja puhtaan siistejä (malliesimerkki: Roy Rogers), joissa oli pelkästään hyviä ja pahoja ihmisiä. Jopa Hustonin elokuvissa Dean Martinin ja Robert Mitchumin näyttelemät juopot olivat hyviä ihmisiä, joskaan ei elintavoiltaan. Intiaaneista suurin osa oli villejä eli pahoja intiaaneja ja vain "kesyyntyneet" intiaanit, kuten Tonto olivat hyviä. Toisinaan osoittelu oli niin räikeää, että jopa kymppivanhana ällötti toisinaan ja tykkäsin mielelläni leikeissä valita intiaanin osan - nimenomaan Villin ja Lainsuojattoman. Elokuvissa intiaanit puhuivat yleensä englantia ja joillakin siinsi parransänki eli valkonaamat näyttelivät intiaaniosia. Aidoille preeria- ja vuoristointiaaneille ei kasvanut parta. Suom.Huom. Sarjakuvat peesasivat elokuvia.
60-luvun puolivälissä Sergio Leonen Villin Lännen Trilogia muutti koko homman päälaelleen. Hyvistä, Pahoista ja Rumista lähtien alkoi ilmestyä Lännen Elluja, joissa kukaan ei ollut Hyvä, monet olivat Rumia, mutta kaikki tyynni olivat läpeensä Pahoja ja Paskasia. Leonen elokuvat alkoivat pikkuhiljaa vaikuttaa myös sarjakuviin.
Sitten 70-luvun vaihteen jälkeen tuli 3 intiaanielokuvaa: Verinen Sotilas, Pieni Suuri Mies ja Mies Hevosena, jotka kertoivatkin täysin uudenlaista tarinaa intiaanien rääkkäämisestä ja vainoamisesta. Jopa entinen suuri sankari kenraali Custer kyseenalaistettiin.
Vuonna 1973 USA:n Wounded Kneen intiaanireservaatissa tapahtui intiaanien ja viranomaisten välinen yhteenotto ja monen päivän piiritystilanne ja esille tuli myös aiempi 1800-luvulla tapahtunut Wounded Kneen verilöyly ja kokonaisten intiaaniheimojen lahtaamiset.
Tämän jälkeen ei Lännen elokuvat eikä Lännen Sarjakuvat enää koskaan olleet entisellään.
Alkup Italo-Texeissä tämä murrosvaihe ajoittuu suunnilleen liuska-Texien vaihtuessa kirjakokoon.
Alkuaikojen liuska-Texeissä Texin mieltymys intiaaninaisiin voidaan ilkeästi ajatellen tulkita myös Katolisen italialaisen näkökulmasta: Eihän Tex oikeasti kirkossa Papin vihkimänä koskaan mennyt naimisiin, vaan siis käytti surutta hyväkseen "alempirotuisia" ihmisiä eli eli susiparina, kuten Kit Carson oikeassa elämässä.
Texasilaisen Texin liittyminen sisällisodassa vihollisen puolelle ei myöskään ole välttämättä mikään osoitus humanitäärisyydestä, vaan toisaalta petturuus oma yhteisöään ja maataan kohtaan. Tässäkin paistaa julki aikakausi 50-60-luvuilla: Ei juuri kukaan sankari elokuvissa tai sarjakuvissa voinut eikä saanut olla Etelävaltojen joukoissa.
