Pecos Bill (ensimmäinen laitos) Ilmestyi Suomessa: maaliskuusta 1953 – joulukuuhun 1961 165 numeroa, aluksi kerran kuussa (ensimmäisenä vuonna ehti tulla yhdeksän numeroa), vuosina 1956 – 1960 kaksi kertaa kuussa (poislukien kaksoisnumerot) ja viimeisenä vuonna 1961 taas kerran kuussa. Kannet: Nelivärikannet, koko B5. Sisäsivut: 34 kpl (paitsi erikoisnumerot) joista joka toinen mv ja joka toinen värillinen. Aluksi neljä ruuturiviä per sivu, numerosta 2 1954 lähtien kolme ruuturiviä per sivu – isommat ruudut paransivat luettavuutta. Värillisillä keskiaukeamilla esiteltiin suurkuvina sankareita ja roistoja numerosta 2.1953 numeroon 8.1957. Sen jälkeen keskiaukeamilla oli tarinaan liittyvä aukeaman kokoinen suurkuva, kunnes numerosta 17.1960 lähtien loppuun asti aukeamalla esiteltiin Villin Lännen elämää ja ilmiöitä. Numeroiden 11.1957 ja 18.1958 välillä Pecos Billin sankareita ja roistoja esiteltiin viimeisellä sivulla yhden sivun kokoisena, joskin aina välillä esittely puuttui erilaisten yleisökilpailujen tai mainosten johdosta. Keräilijöille suurkuvat ovat siitä hankalia, että niitä on revitty satojen ulkohuusien koristeiksi ja täydellisiä, hyväkuntoisia lehtiä on vaikea löytää. Kustantaja: Oy Artko Ab (1.1953 – 9.1954) ja Kustannus Oy Pecos Bill numerosta 10.1954 loppuun (1961) asti. Pecos Bill oli aikanaan kustantajalleen sellainen kultakaivos, että antoi nimensä kustantamon lisäksi myös saman kustantajan ns. PB-lehdille (Intiaanipäällikkö, Texas, Lassie ja Rin-Tin-Tin). Myös toinen myyntimenestys, Korkeajännityssarja kuului Pecos Bill Oy:n talliin. Alkuperä: Italialainen Pecos Bill –lehti. Mondadori niminen yhtiö julkaisi sitä aluksi Albo D’Oro (Kultainen Albumi) sarjassa. Minä luulin pienoispoikana, että tekijä olisi Alpo Doro, mutta eipä suinkaan, vaan Pecos Billin loivat käsikirjoittaja Guido Martina (1906-1991) ja kuvataiteilija Raffaele Paparella (1915-). Paparellan lisäksi sarjaa piirsivät (tässä ensimmäisessä laitoksessa) Pier Lorenzo de Vita, Antonio Canale , Roy D’Ami, Gino D’Antonio, Francesco Gamba ja Dino Battaglia sekä suurkuvataiteilijana ainakin Giovanni Benvenuti. Kiitoksia Kari Elkelälle, että sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni saada selville numerokohtaisesti Pecos Billin piirtäjät.
Sankari: Pecos Bill on ollut Teksasin ja miksei muidenkin osavaltioiden karjapaimenten iltanuotiotarinoiden myyttinen sankari, jonka sankar’teoiksi on keksitty kaikenmaailman Texasmaisesti liioiteltuja urotöitä. Hän muun muassa pyydysti lassollaan intiaaneilta sulat ja teki niistä sateenkaaren taivaalle sekä kesytti Hurrikaanin ratsukseen. Lehdessähän Pecos Billin hevonen, Myrskytuuli osoittaakin omaavansa hivenen yliluonnollisia ominaisuuksia. Sanomalehtimies Edward O’Reilly kokosi näitä nuotiotarinoita yhteen ja julkaisi niitä Century Magazine lehdessä 1923. Davy Crockett on saanut nimensä oikealta Villin Lännen sankarilta, mutta olemuksensa ja käytöksensä ei oikein vastaa kuvaa Yhdysvaltain senaattorista ja Alamon antautumattomasta puolustajasta. Samoin Jane Calamity oli oikeastikin olemassa, joskin ulkonäkö hänen kohdallaan on puolestaan erittäinkin edullinen todelliseen, miesmäiseen muulinajajaan verrattuna.
Pecos Bill lehdissä häiritsi jonkin verran piirrostyylien muuttuminen joskus rajustikin lehdestä toiseen edetessä ja piirtäjän vaihtuessa lehtikohtaisesti. Toisinaan piirtäjät eivät olleet perehtyneet toistensa luomuksiin lainkaan ja edellisen lehden viimeinen kuva saattoi jopa juonellisesti olla mahdoton seuraavan lehden alkukuvaan verrattuna. Toisaalta piirtäjien vaihtuminen toi lisäväriä ja eloa pitkään tarinaan vaikka huippupiirtäjiä kuten Roy D’Ami ja Gino D’Antonio olisikin toivonut useammin tekijöiksi. Minua henkilökohtaisesti häiritsi hieman myös Pecos Billissä vilahdellut uskonnollisuus, joka oli lievässä ristiriidassa intiaanien uskomusten hyväksymisen kanssa. Ehkäpä 50-luvun katolisessa Italiassa oli pakko korostaa Pecos Billin uskonnollisuutta vai oliko se tekijöiden mielipide – vaikea sanoa. Onhan toki Pekkarissa myös ”rasisimia” ahdasmielisen nykykäsityksen mukaan, mutta kyllä ainakin itse tuon ajan eläneenä osaan erottaa sankarin kaikkien rotujen ja kaikkien ihonvärien varauksettoman hyväksymisen ja tasavertaisuuden pohjavireen – tuijottakoon ne pikkusielut ”rasistisia” yksityiskohtia, jotka eivät mitään muuta näekään.
