Ylioppilaita, 1909 Hämäläisiä, 1910 Sysmäläinen, 1910 Lapsikuningas ja hänen soturinsa, 1912 Nuijasota I−II, 1913−1945 Äidit. Romaani kansannaisista, 1915 Rautahelainen Lipas
Valkoinen torakka -sarja Valkoinen torakka, 1927 Tuhatmarkkanen, 1927 Prinsessa, 1932
Kun lukee Jalmari Finnen Kiljusia, kannattanee samalla kuikuilla vuosilukuja, jolloin ensipainokset on julkaistu. Mikä on saanut miehen kirjoittamaan kepeätä huumoria ja Herrasväen ihmeellisiä toilailuja ennen sisällissotaa, vähän jälkeen sisällissodan ja jopa maan riehuessa sisällissodan kynsissä? Mitenkähän ihmiset ovat suhtautuneet Kiljusiin samaan aikaan, kun suurin osa muista painotuotteista on ollut täynnä valkoista ja punaista terroria, verta, vihaa ja peräsuolenpätkiä?
No kirjojen takakansissa lukee: Suomen Kansan Omat Kiljuset ja se varmaan pitää pitkälti paikkansa. Ehkä Kiljusilla on ollut oma tarpeensa ja paikkansa näinä ankeina aikoina, niinkuin vielä myöhemminkin.
Jotenkin tulee mieleen Sotamies Svejk, jota Finne ei millään voinut edes lukea 1914 - sitä kun ei ollut edes vielä kirjoitettu. Sekä Kiljusista että Svejkistä huokuu huumorin lisäksi älykkyyden eli Järjen Hivenen ja Suvaitsevaisuuden etsintä aikoina, jolloin tappaminen ja sotiminen on ajanut kansat raivopäisiksi.
Äkkiä ajatellen saattaisi luulla, että Kiljusten Herrasväki on tiukasti Valkoisten puolella ja lähes äärioikeistolainen kirjasarja. Varsinkin kirjassa Kiljusen Herrasväki Partiolaisina (julkaistu 1918), jossa Kenraali Mannerheim palkitsee Kiljusten Plätän kunniamerkillä, tämän torjuttua ikäänkuin puolivahingossa punaisten hyökkäyksen kuularuiskúlla.
Mutta toiseksi viimeisessä kirjassa Kiljusten Vallankumous (1921) Kiljuset julistavat oman Vallankumouksensa tarkoittamatta sillä mitään sen kummempaa kuin Kiljuset yleensäkään tarkoittivat millään asialla. Perhe eli impulsiivisesti hetken hurmoksessa eli Tuumasta Toimeen! No, Vallankumouksensa seurauksena Kiljuset karkoitettiin Suomesta ja perhe muutti Ameriikkaan Mannerheimin lahjoittamine mitaleineen.
Kuitenkin viimeisessä opuksessa Kiljusten Paluu (1925) Kiljuset palaavat ja Suomessa Kammonistit sekä Hallitus Sotaväkineen käyvät kuumina kuin hellan koukut puolesta ja vastaan. Mutta Loppujen Lopuksi Kiljusia ei kiinnosta Hallituksen tai Kammonistien mielipiteet, vaan Kiljuset on aina ja ikuisesti rehellisiä, rauhaa rakastavia (joskin joskus rauhaa häiritseviä), sopuisia, kaikkea suvaitsevia ja kaikkia ymmärtäviä Kiljusia.
Näkisin Finnen kirjoissa sellaisen pohjavireen esimaun, johon onneksi ollaan vaikeiden ja hankalien aikojen jälkeen pikku hiljaa päädyttykin. Finnen suuruutta korostaa se, että hän tajusi Suomen ja suomalaisuuden, mutta myös yhteisymmärryksen, suvaitsevaisuuden ja ennen kaikkea huumorin mahtavat voimavarat...
