Tässä alla internetistä poimittu mielipide Nietschestä, esittäjä tuntematon:
Vaikutus
Nietzschen esitystapa on aforistinen, metaforinen, usein provosoiva ja hyökkäävä. Hänen esitystapansa on antanut virikkeitä hyvin ristiriitaisiin tulkintoihin. Tätä esitystapaa on nimitetty moniääniseksi, sillä Nietzsche antaa tuotannossaan erilaisten näkemysten riidellä ja käydä keskustelua.
Nietzschen filosofinen ajattelu on usein juuri yli-ihmisen käsitteen takia yhdistetty natsismiin, vaikka hän itse tunsi nationalismin täysin vieraaksi ja hänen luomansa yli-ihmisen käsitekin poikkesi täysin natsien ihanteesta – yli-ihminen oli hänelle ihanne, eikä suinkaan kukaan yksittäinen elävä ihminen. Hänen aluksi ihailemansa ystävä Richard Wagner sen sijaan oli antisemitisti. Myöhemmin Nietzsche arvosteli ja halveksui kirjoituksissaan vahvasti Wagneria (joskin myönsi yhä pitävänsä tämän teoksista, etenkin Tristan ja Isoldesta). Yhtenä kiistan syynä oli, että Wagner hyödynsi kristillistä myyttiä viimeisessä oopperassaan.
Nietzsche halveksui saksalaista kulttuuria, vaikka hänet myöhemmin yritettiinkin monesti esittää sen puolestapuhujana. Nykyaikainen Saksa ilmensi Nietzschen mukaan laumasieluisuutta täydellisimmillään. Nietzsche kirjoitti Ecce Homo -teoksessaan: ”Minne Saksa sitten ulottuukaan, siellä se pilaa kulttuurin.”
Nietzschen sisar Elisabeth oli vankkumaton antisemitisti ja kansallissosialisti, ja juuri hänen vaikutuksestaan natsit omivat paljon käsitteitään Nietzschen tuotannosta. Nietzschen nimiin pannut antisemitistiset kommentit ovat pitkälti peräisin Elisabethilta, joka toimi Friedrichin kirjallisena asianomistajana, kirjailijan itsensä ollessa jo toivottoman mielisairas.
Teokset
Aus meinem Leben (1858) Über Musik (1858) Napoleon III als Praesident (1862) Fatum und Geschichte (1862) Willensfreiheit und Fatum (1862) Kann der Neidische je wahrhaft glücklich sein? (1863) Über Stimmungen (1864) Mein Leben (1864) Zur Geschichte der Theognideischen Spruchsammlung (1867) De Laertii Diogenis fontibus (1868/69) Homeros ja klassinen filologia (Homer und die klassische Philologie, 1869) - virkaanastujaispuhe Analecta Laertiana (1870) Das florentinische Tractat über Homer und Hesiod (1870) Fünf Vorreden zu fünf ungeschriebenen Büchern (1872) I. Über das Pathos der Wahrheit II. Gedanken über die Zukunft unserer Bildungsanstalten III. Kreikkalainen valtio (Der griechische Staat) IV. Das Verhältnis der Schopenhauerischen Philosophie zu einer deutschen Cultur V. Homeroksen kilpailu (Homers Wettkampf) Tragedian synty (Die Geburt der Tragödie aus dem Geiste der Musik, 1872) - alun perin väitöskirja Über Wahrheit und Lüge im außermoralischen Sinn (1872) Filosofia Kreikan traagisella aikakaudella (Die Philosophie im tragischen Zeitalter der Griechen, 1873) Unzeitgemäße Betrachtungen (1873–1876) David Strauß, der Bekenner und der Schriftsteller (1873) Historian hyödystä ja haitasta elämälle (Vom Nutzen und Nachteil der Historie für das Leben, 1874) Schopenhauer als Erzieher (1874) Richard Wagner in Bayreuth (1876) Inhimillistä, aivan liian inhimillistä (Menschliches, Allzumenschliches – Ein Buch für freie Geister, 1878–1880) Aamurusko (Morgenröte – Gedanken über die moralischen Vorurteile, 1881) Idyllen aus Messina (1882) Iloinen tiede (Die fröhliche Wissenschaft („la gaya scienza“), 1882) Näin puhui Zarathustra (Also sprach Zarathustra – Ein Buch für Alle und Keinen, 1883–1885) Hyvän ja pahan tuolla puolen (Jenseits von Gut und Böse – Vorspiel einer Philosophie der Zukunft, 1886) Moraalin alkuperästä (Zur Genealogie der Moral – Eine Streitschrift, 1887) Der Fall Wagner – Ein Musikanten-Problem (1888) Dionysos-Dithyramben (1889) Epäjumalten hämärä (Götzen-Dämmerung oder Wie man mit dem Hammer philosophiert, 1889) Antikristus (Der Antichrist – Fluch auf das Christentum, 1895; kirjoitettu 1888) Wagnerin tapaus (Nietzsche contra Wagner, 1888/1895) Ecce Homo (Ecce homo – Wie man wird, was man ist, 1888) - omaelämäkerta
