1918 1920 Sotamuistoni Suomesta

Sotamuistoni Suomesta
1920

Mina Krigsminnen från Finland (1919)
Kirjoittaja: Harald Hjalmarson
Kustantaja: WSOY

Koska Ruotsi vuonna 1918 ei suostunut lähettämään sotilaita Suomeen valkoisen armeijan avuksi, mm everstiluutnantti Harald Hjalmarson erosi Ruotsin armeijasta ja lähti Suomeen liittyäkseen Mannerheimin valkoiseen armeijaan "svensk-frivillig" eli ruotsalaisena vapaaehtoisena.

Nimitys "ruotsalainen vapaaehtoinen" on sitkeästi juuttunut "valkoiseen historiakirjoitukseen".
Toki kaikki valkoisten joukoissa taistelleet ruotsalaiset olivat vapaaehtoisia, mutta niin olivat enemmän ja vähemmän myös suomalaiset - sekä valkoisten että punaisten joukoissa taistelleet - yhtä vapaaehtoisia.

Tämä vapaaehtoisuuden ylenpalttinen korostaminen herättää kysymyksen: Miksi kyseiset ruotsalaiset lähtivät Suomeen palkkasotureiksi tai onnensotureiksi (nämä nimitykset ovat kansainvälisesti relevantteja, kun taas sana "vapaaehtoinen" on silkkaa propagandaa).

Oliko ainakin osalla mielessä, että mikäli valkoiset voittavat, niin Suomi voitaisiin liittää taas jälleen kerran Ruotsin alusmaaksi kuten aiemminkin vai oliko tarkoitus pysäyttää punainen aalto, ennenkuin se valtaisi Suomen jälkeen Ruotsinkin?

Nåå näihinkään kysymyksiin ei Hjalmarsonin kirjasta löydy vastausta.
--
Sotamuistoni Suomesta on melkoisen pliisu kuvaus Suomen sisällissodasta, mutta niin oli myös koko
Hjalmarsonin sotaretki.
--
Mannerheim nimitti Hjalmarsonin everstiksi ja antoi hänelle oman 650 hengen joukko-osaston johdettavaksi.

Ensimmäinen tehtävä oli hyökätä auttamaan itä-Uudenmaan saarroksiin joutuneita suojeluskuntajoukkoja.
Hjalmarsonin osasto lyötiin Heinolan taistelussa helmikuun lopussa 1918.

6.3.1918 muodostettiin armeijaryhmä: Hjalmarsonin ryhmä ja ryhmän tarkoitus oli osallistua Tampereen valtaukseen. Ryhmä eteni Virroilta Kuruun ja valtasi taistelujen jälkeen Kurun keskustan. Suuresta Valtauksesta on otettu oikein valokuva, jossa vihonviimeisenä, joukkojensa takana marssii vallattuun eli vihollisettomaan Kuruun eversti Hjalmarson vitivalkoisessa turkissaan.

Kurun taistelun jälkeen Hjalmarson pääsi vihdoin veren makuun ja ampui itsekin Kurussa vangiksi antautuneita punakaartilaisia (mm Tamperelaisen komppaniapäällikön, Matti Kuljun).

Tämä urotyö (muualla maailmassa sotarikos) herättää taas kysymyksen - mitä "vapaaehtoiset" oikeastaan ajoivat takaa?

Sitten Hjalmarson eteni Näsijärven länsirantaa etelään ja "valtasi" Viljakkalan (jossa luultavimmatusti oli pelkkiä siviilejä, jolleivät hekin olleet piilossa).

Viljakkalasta ryhmä saapui Tamperetta kohti lännestä ja juuttui Epilään jyrkän Pispalan harjun juurelle pääsemättä siitä etenemään.
Tykkitulella tuhottiin Pispalan länsirinteen siviilitaloja.
Varsinaiset punakaartilaiset olivat hyvin kaivautuneet jyrkkään rinteeseen ja estivät etenemisen lännestä. Pyynikin näkötornin huipussa liehui Tampereen taistelun viimeinen punalippu Tampereen valtauksen loppuun asti.
--

Tampere vallattiin idästä, Kalevankangasta pitkin tapahtuneella hyökkäyksellä.

Kalevankankaalla kuoli melkoinen määrä ruotsalaisia "vapaaehtoisia" ja kun Tampereen valtauksen jälkeisissä alkoholin kyllästämissä voitonjuhlissa ruotsalainen "vapaaehtoinen" ampui pikkupojan Hatanpään valtatiellä, suhtautuminen ja ilmapiiri alkoi kallistua todella vihamieliseksi ja "vapaaehtoiset" olivat ehkä hyvinkin otollisin maali kyseiselle vihamielisyydelle.
Ilmeisesti piinttyneimmällekin "valkoiselle" suomalaiselle lasten ampuminen meni liian pitkälle, mutta ruotsalais-vapaaehtoiset olivat ehkä ylittäneet veristen taistelujen jälkeen jonkinmoisen inhimillisyyden rajan ja pitivät ehkä itseään jonkinmoisina "yli-ihmisinä" tyhmiin suomalaisiin verrattuna. Varmaan myös turhautuminen koko sotaan alkoi kalvaa "vapaaehtoisia".

Toki myös määräys, että ihmisten ja jopa hevosten raadot pitää jättää koskemattomina mätänemään Tampereen kaduille eikä omaiset saa niitä noutaa oli jotain sellaista hulluutta, josta ei taidettu paljon voitonlauluja tehdä.
Tietysti se johti tautien leviämiseen ja lopulta mätänevät ruumiit oli pakko kerätä pois kaduilta, koska uhkana oli sellainen epidemia, jossa viikatemies ei paljon väriä kysele.
--

Tampereen valtauksen jälkeen Hjalmarsonin komentoon annettiin Lempäälän rintama.
Kun punaiset irtautuivat Lempäälän rintamalta etelään, Hjalmarsonin johtama ruotsalaisprikaati lähti tapansa mukaan liian myöhään hyökkäykseen - vihollinen oli jo häipynyt.
--

Nåå
Eksyin vähän sivupoluille - eipä tietenkään näistä
vaiheista kerrota Hjalmarsonin kirjassa muuta kuin urhea ja uljas voitonparaati Helsingissä.
--

Mannerheim nimitti Hjalmarsonin kenraaliksi ja kenraali Hjalmarson palasi mitalit rinnassa koti-Ruotsiin, kirjoitti kirjan Mina Krigsminnen från Finland ja ampui itsensä Uppsalassa 15.12.1919.

Kirja julkaistiin suomeksi 1920.

--

Melkoisen vähän on Suomen sisällisodan historiassa muistettu mainita kuinka Ruotsi katsoi tilaisuutensa koittaneen ja miehitti Ahvenanmaan 15.2.1918.

Kuinka lienee olisikaan käynyt, jollei Valkoisten apuun kutsumat saksalaiset olisi nousseet maihin Ahvenanmaalla 5.3.1918.

Saksalaisilla oli ns "välirauhan" aika mennyt venäläisten kanssa umpeen ja he halusivat varmistaa, ettei Venäjä pääse taas yllättäen hyökkäämään ja laajentamaan aluettaan länteen.

6.3.1918 ruotsalaiset ja saksalaiset jakoivat Ahvenanmaan keskenään.

Ruotsalaiset alkoivat vetää joukkojaan pois 14.3. ja viimeiset ruotsalaiset vetäytyivät saarilta 26.5.1918.

Saksan merkitys kaikkeen sotilaalliseen kuin myös valtiolliseen toimintaan romahti täysin kun (ensimmäinen) maailmansota päättyi 11.11.1918 klo 11 ja Saksa antautui ehdoitta ympärysvalloille.

Sodan jälkeen Ruotsi yritti vielä saada Ahvenanmaan itselleen, mutta Kansainliitto päätti 24.6.1921, että Ahvenanmaa kuuluu Suomen alueeseen.

1918 1920 Sotamuistoni Suomesta Kurun valtaus